|
Ilpo & Kumppanit toivottavat sinut tervetulleeksi näille sivuille. Yläpuolella olevat piirrokset kertovat Talitintin Taivas nimisen lastenlevyn lauluista josta lisää tinttiorkesteri linkin alta.
Ilpo & Kumppanit on lastenmusiikkia esittävä v. 1997 perustettu bändi jonka kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella. Bändin perustaja Ilpo on kuitenkin ollut mukana alusta saakka. Ilpo myös säveltää ja sanoittaa bändin laulut. Ilpo & Kumppanit on julkaissut neljä äänitettä joihin pääset tutustumaan lastenmusiikki linkin takaa.
Kaikilla näillä sivuilla esiintyvät "Artistit" ovat myös Ilpon kumppaneita ja meillä on sama yhteinen päämäärä. Haluamme tuoda iloa lasten elämään kaikkialla missä liikumme joko yhdessä tai erikseen. Ja tietysti tahdomme kertoa myöskin Jeesuksesta kaikkien lasten parhaasta kaverista.
|